KAIKKI UUTISET

JUOKSUUN KOKENEEMPIEN EROTUOMAREIDEN OHJAUKSESSA

26.6.2020

Matkani salibandyerotuomariksi alkoi melkein vahingossa. Olin kesällä 2017 avustavana erotuomarina jalkapallo-ottelussa, ja samaan kolmikkoon sattui salibandyerotuomarikoulutuksesta Jyväskylän alueella vastaava henkilö. Ottelun puoliajalla hän kysyi, olenko kiinnostunut ”säbätuomaroinnista”? Miksei. Kerroin, että pelaajataustaa minulta löytyy Kanta-Hämeen aladivareista kohtuullisesti ja höntsäillyt olen senkin jälkeen aina kun tilaisuus on tullut. Siitä se ajatus sitten lähti konkretisoitumaan ja ilmoittauduin salibandytuomarien

Lue lisää…

Yhdessä tästä selvitään – Klubilta lahjoitukset O2:sen ja Happeen tukirahastoihin!

3.4.2020

Salibandykausi, muun muassa Intersport-liiga, sai dramaattisen lopetuksen kevätkauden 2020 osalta. Koronavirus on pysäyttänyt suomalaisen urheiluyhteisön ja on asettanut suomalaiset urheiluseurat ennennäkemättömien haasteiden eteen. Joudumme keskittymään nyt urheilua tärkeämpiin asioihin, mutta yhdessä tästä selviämme!     Pelien keskeyttäminen tämän kauden osalta on myös tarkoittanut sitä, että erotuomarointitehtäviä ei ole. Usein on kuultu sanottavan, että ilman erotuomareita

Lue lisää…

Kausi 2019-2020 on pakettissa – Rekrytointi ja valmistautuminen ensi kautta varten on alkanut!

20.3.2020

Koko suomalainen urheilu on pysähtynyt. Pelejä ei pelata tarkoittaen samalla sitä, että erotuomaritehtäviä ei ole toistaiseksi tarjolla. Elämme poikkeusoloissa ja -tilanteessa, jossa merkittävämmät asiat vaikuttavat koko yhteiskunnan toimintaan. Haluamme kuitenkin kääntää katseet kohti tulevia aikoja, jossa paluu normaaliin arkeen on lähempänä sekä konkreettisempaa. Erityisesti haluamme kuitenkin tässä vaiheessa kiittää kaikkia sidosryhmiämme yhteistyöstä ja kaudesta 2019-2020

Lue lisää…

Kontaktipelaaminen salibandyssa erotuomarin näkökulmasta

13.1.2020

Klubin blogisarja jatkuu jälleen pienen tauon jälkeen. Klubin Jyväskylän alueen aluepäällikkö Joonas Niemi bloggaa salibandyn kontaktipelaamisesta. Mikä on sääntöjen mukainen kontakti? Entä milloin kontakti on sääntöjen vastainen? Miten erotuomari tulkitsee kontakteja? Lue aiheesta lisää bloggauksesta ja opi pelaajana, toimihenkilönä ja erotuomarina lisää itsestäsi ja lajista! Salibandyerotuomareiden keskeisimpänä ohjenuorana koulutuksissa on vuosittain seuraava toteamus: ”Salibandy on

Lue lisää…

Vilkas kevätkausi takana – Klubi valmistautuu kauteen 2019-2020!

4.7.2019

Suomen Erotuomariklubin toinen toimintakausi on tullut päätökseensä ja fokus on jo muutaman viikon ajan ollut kauteen 2019-2020 valmistautumisessa. Kevään aikana Klubilaisia tavattiin tuttuun tapaan lähes 250:ssä Zone-liigan ottelussa, O2-Jyväskylän järjestämässä Talent Cupissa, Pieksämäellä Pisaban perinteisessä Puulaakissa ja uutena turnauksena Hankasalmella järjestetyssä PumppuCupissa. Unohtamatta tietenkään Laukaan Betonin ja Voimatel Oy:n firmaturnauksia toukokuun puolella. Kesäkuussa olemme olleet

Lue lisää…

Loukkaantunut pelaaja kentällä

5.2.2019

Klubin blogisarja jatkuu, kun Klubin erotuomarivastaava Iiro Nahkamäki bloggaa aiheesta ”Loukkaantunut pelaaja kentällä”. Tiedätkö itse, miten erotuomarin tulkitsee loukkaantumistilanteita? Entä mitä pitää tehdä, jos paha loukkaantuminen käy? Lue lisää bloggauksesta ja opi pelaajana, toimihenkilönä ja erotuomarina lisää itsestäsi ja lajista! Loukkaantunut pelaaja kentällä on usein erotuomarille ns. ”lose-lose” situation. Tilanne on usein vaikea ratkaista siten,

Lue lisää…

Klubilla työläs syksy – Ansaittu jouluvapaa yli 400 ottelun jälkeen! Iso kiitos joukkueille!

30.12.2018

Suomen Erotuomariklubi on ollut pari viimeistä viikkoa ansaitulla joulutauolla. Klubin syksy oli varsin työntäyteinen; Zone-liigan noin 250 ottelun ohella toimitimme tuomarit noin 150 muuhun harjoitusotteluun ja/tai -turnaukseen. Asia, josta olemme kenties eniten ylpeitä, on kasvanut ja sitoutunut Klubi-yhteisö. Pelkästään erotuomaroivien (ja samalla toki myös toimitsevien toimitsijoiden) lukumäärä on kasvanut 40 Klubilaiseen! Klubi-yhteisöön kuulut myös sinä;

Lue lisää…

Kausi 2018-2019 pyörii kovaa vauhtia – 1000 ottelun rajapyykki lähenee!

16.9.2018

Suomen Erotuomariklubin toinen toimintavuosi on ollut jo pitkän aikaa kovaa vauhtia pyörimässä. Pelejä ja turnauksia on ollut yhteensä jo lähemmäs 100 heinäkuun ensimmäisistä viikonlopuista lähtien niin katusählyn, suosählyn, SunSäbän kuin ”normaalin” salibandyn parissa. Eräänä kohokohtana voidaan mainita Flanels ry:n 20-vuotisjuhlatapahtuman pääsarjatason ottelut Happee – Lasb ja Happee – Josba elokuun alussa. GoProlla materiaalia on jo

Lue lisää…

Klubin blogisarja jatkuu: ”Opeta esimerkillä, kunnioita tuomaria”

10.6.2018

Klubin blogisarja saa jatkoa, kun Heidi Vanhanen bloggaa erotuomariudesta juniorivalmentajan näkökulmasta! Heidi tekee Klubin avustamana ja tukemana opinnäytetyötään salibandyn junioripelaajien kehityksestä eri pelimuodoissa, joten nyt jos koskaan kannattaa lukea blogi ajatuksella läpi 😉 Fakta on se, että tarvitsemme erotuomareita. Ilman tuomareita ei ole mahdollista pelata virallisia pelejä, pelata sääntöjen mukaisesti, taata tilanteiden johtamisen sekä tulkitsemisen

Lue lisää…

Äitienpäivä

Etsitkö vielä äitienpäivälahjaa? Tutustu Klubin #salibandyäiti -kisaan ja lahjakampanjaan!

7.5.2018

Äitienpäivää on vietetty 1900-luvun alusta lähtien ja sen perinteisiin kuuluu äidin muistaminen esimerkiksi vuoteeseen tuodulla aamiaisella ja lahjalla. Mikäli sinulta uupuu vielä omaperäinen ja mieltä lämmittävä lahja juuri sinun äidillesi, niin lue lisää Klubin äitienpäivälahjakampanjasta ja #salibandyäiti -kisasta. Suomen Erotuomariklubin erotuomarointi- ja toimitsijapalvelujen lahjakortti on ekologisesti kestävä ja erinomainen lahja, joka tukee suomalaista liikuntaa ja

Lue lisää…

Yhteistyöseurat