Vuosi 2018 on pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin!

18.1.2018

Oikein hyvää uutta vuotta 2018 kaikille!

Suomen Erotuomariklubin kevätkausi on jo täydessä vauhdissa. Zone-liigaa on pelattu jo 30 ottelun verran ja tulevana viikonloppuna (20.-21.1.) pelataan jälleen Kangasniemellä, Palokassa ja Vaajakoskella lähes 20 ottelua lisää.

Klubi on lisäksi pitänyt kauden avaustilaisuutensa Klubilaisille. Klubi on saanut jälleen rekrytoitua useamman aloittavan erotuomarin, (uus)vanhoja erotuomareita sekä erotuomareita muista lajeista salibandyn pariin. Avaustilaisuudessa torstaina 11.1. kävimme yhteisesti läpi keräämämme palautetta syksyltä 2017, lisäkoulutusteemoja ja -ajankohtia, toiminnan kertausta ja tulevaa Klubin kevättä. Zone-liigan lisäksi Klubilla on muutamaan isoon turnaukseen isot erotuomaritilaukset tulossa ja julkaisemme niitä aina tapauskohtaisesti, jotta turnausjärjestäjät saavat sitä kautta maksimaalista näkyvyyttä!

Alkukauteen olemme saaneet jo mukavan määrän myös yksittäisten harjoitusotteluiden tuomarointitilauksia. Haluammekin muistuttaa, että jokaisesta Klubin kautta tilastusta ja Klubilaisen tuomaroimasta yksittäisestä harjoitusottelusta lahjoitamme yhden euron per ottelu Zone-liigan kehitystyöhön! Sama koskee luonnollisesti myös toimitsijatilauksia!

Voit tilata Klubilaisen otteluusi tuomaroimaan tai toimitsemaan Facebookissa, Whatsappissa, soittamalla, tekstarilla, pysäyttämällä meidät hallilla tai kadulla tai jollain muulla parhaaksi kokemallasi tavalla.

Jos olet kiinnostunut Klubilaisuudesta, ole meihin rohkeasti yhteydessä. Meidän kanssa pääset kokemaan ainutlaatuisen puolen salibandysta ja erotuomaroinnista. Unohtamatta tietenkään asianmukaisia taloudellisia korvauksia!

Mitä parhainta kevättä kaikille kentällä ja sen ulkopuolella!

-Klubi-yhteisö-


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteistyöseurat

 
 

Tietosuojaseloste | © Suomen Erotuomariklubi 2018